Jälleenrakentajat-logo

Ekologisen jälleenrakennuksen verkosto ja osuuskunta

Blogi

Projektikuulumisia, kestävän yhteiskunnan utopiaa ja tuiki tarpeellisia tarinoita myös jälleenrakennuksen sivupoluilta.

Mona Ratalahden tehtävänä on löytää innostuneita, sosiaalisia ihmisiä oman alueensa yhteisöpuutarhureiksi.

Tekstiä muokattu 2.11.2021: Yhteisötalkkari-nimityksen sijaan yhteisöjen sidoshenkilöitä kutsutaan tästä eteenpäin yhteisöpuutarhureiksi.

Jokaisessa yhteisössä ja asumisyhteisössä on piileviä tarpeita, joiden olemassaolo ei tule julki, koska ihmiset eivät keskustele toistensa kanssa.

Yhteisönrakentajan työkalupakki -pilottipalvelun on tarkoitus aktivoida asukkaita toimimaan oman lähiympäristönsä jakamistalouden edistämiseksi. Tulevaisuudessa, jos mahdollista, tavoitteena on saada konsepti kaikkien taloyhtiöiden ja asumisyhteisöjen käyttöön.

Syksyllä 2021 tehtävässä pilotissa on mukana viisi asuinyhteisöä, jotka on valittu mukaan yhteistyössä TOAS:in, VTS:n ja Kotipirtti ry:n kanssa. Yksi valituista alueista on muun muassa Käräjätörmän asuinalue, joka on myös mukana Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -projektissa. TOAS:in kohteista mukana ovat Tuulanhovi, Pekola ja Rantalinna. Viides pilotissa mukana oleva kohde on Palvelutalo Kotipirtti Tesomalla, Käräjätörmän asuintalojen vieressä. Näissä kohteissa etsitään toimintaan mukaan yhteisöpuutarhureita, joille tarjotaan tehtävään valmistava koulutus, tukipalvelut sekä järjestetään tarvittavat työvälineet. Etsinnässä on mukana tamperelainen, erittäin kokenut yhteisöklovni Mona Ratalahti.

”Käytän työstäni termiä selluminen. Se on lyhenne sanoista sosiaalinen kelluminen. Menen asukasyhteisön sisälle ja pelkästään olemalla läsnä kuulen toiveita ja tarpeita. Samoin toimii yhteisöpuutarhuri.”

”Käytän työstäni termiä selluminen. Se on lyhenne sanoista sosiaalinen kelluminen. Menen asukasyhteisön sisälle ja pelkästään olemalla läsnä, olemalla kiinnostunut ihmisistä ja kyselemällä rennosti asioista, kuulen toiveita ja tarpeita. Yhteisöllisyyden parantaminen voi lähteä minimitavoitteista, kuten tervehtimisestä rappukäytävässä. Se voi myös olla keinoja esimerkiksi yhteisten tilojen hyötykäyttöön.”

Puutarhurit ovat yhteisön aktiivisia jäseniä, oppaita yhteisön ytimeen. He kuuntelevat ja kohtaavat muita asukkaita.

Pilotissa etsitään henkilöitä, jotka saavat ihmiset yhteen, eikä heidän tarvitse olla superaikaansaavia työmuuleja! Paremminkin yhteisöpuutarhurin tehtävänä on etsiä mukaan ihmisiä, jotka voivat olla innostuneita ja aikaansaavia omassa yksittäisessä projektissaan tai tietopankkeja, jotka voivat jakaa vinkkejään muille yhteisön jäsenille. Yhteisöpuutarhuriksi voi lähteä esimerkiksi se henkilö, joka aina luo mukavan tunnelman tervehtimällä ulkona ja kyselemällä pikaiset kuulumiset – hän on kuin yhteisön liima.

Kiinnostuitko toiminnasta? Ota yhteyttä: disa@jalleenrakentajat.fi.

Mona kahvilla

Mona Ratalahti on tehnyt työkseen muun muassa yhteisöklovneriaa, yhteisöpuutarhureiden etsinnässä hän käyttää klovnin tapaa toimia: hän on läsnä ja tekee havaintoja.